Helmi on harrastanut tanssia viimeiset kymmenen vuotta keskittyen katutanssin eri lajeihin ja erityisesti Hip Hoppiin. Vuodesta 2017 lähtien hän on treenannut aktiivisesti myös koulutusryhmissä sekä myöhemmin kisaryhmissä. Merkittävimpiä kilpailusaavutuksia ovat mm. SM-mitalisijat aikuisten Hip hop pienryhmä- sekä Katutanssimuodostelma-sarjoista.
Helmi on viettänyt ison osan elämäänsä lavalla, joko näytellen, tanssien tai musisoiden. Teatteri ja musikaalisuus ovat osa myös Helmin tanssijuutta. Tanssissa Helmille tärkeintä on itseilmaisu ja tunteiden läpikäyminen liikkeen kautta.
Helmi on toiminut tanssinopettajana vuodesta 2020 lähtien opettaen katunssilajeja kaikenikäisille. Myös opettajana hän korostaa heittäytymistä ja haluaa tarjota keinoja tanssin kautta ilmaisuun. Helmin kanssa pääsee tanssimaan hyvällä ja kannustavalla fiiliksella ja samalla löytämään omaa liikettä! Helmi valmentaa junioreiden Hip Hop pienryhmää yhdessä Kaisa Lehtosen kanssa.