Martta on Tampereelta kotoisin oleva kansainvälinen tanssija ja tanssinopettaja. Hän on twerkkauksen rautainen ammattilainen ja on harjoittanut, esiintynyt ja kilpaillut lajin parissa vuodesta 2016 asti. Voitettuaan twerkkauksen suomenmestaruuden vuonna 2019, Martta pian aloitti opettamisen ja se nopeasti muodostuikin hänen intohimokseen. Kansainvälisen opetus-uransa Martta on aloittanut vuonna 2024 ja onkin tähän mennessä opettanut twerkkausta Suomen lisäksi Puolassa, Saksassa, Belgiassa sekä Espanjassa. Martan näkyvin twerkkaustyyli on hänen oma konseptinsa Rock N’ Twerk, jossa yhdistyy rockmusiikki ja twerkkaus.
Martta kisaa lajin parissa kansainvälisesti ja on viimeisen vuoden aikana niittänyt menestystä erityisesti Espanjan twerk battleissa. Martta on tuore Commercial Dancen kandidaatti jonka takia lajitietämystä häneltä löytyy twerkin lisäksi niin baletista hip hoppiin kuin steppauksesta heelsiin. Martalle on ennen kaikkea tärkeintä että tanssia treenataan vastuullisesti ja hauskaa pitäen, yhdessä. Martan tunneilla pääset revittelemään, hikoilemaan ja treenaamaan turvallisessa tilassa.