UMC Goes Summer 17.6.- 14.8. on UMC:n monipuolinen kesälukukausi, jossa on tarjolla suosituimmat tanssitunnit upeiden opettajien johdolla. Tervetuloa nauttimaan kesästä meidän kanssa tanssien!
Ilmoittautuminen aukeaa toukokuussa 2025
Ilmoittautumaan pääset osoitteessa: umc.eepos.fi
HUOM! Goes Summer tunneille ei tarvitse erikseen ilmoittautua tullessaan korvaamaan tai käydessään kertamaksuilla, mutta seuraa ajankohtaista palstaa, päivitämme sinne mahdollisista muutoksista.
Lukujärjestyksen löydät linkistä:
UMC – Dance Studios
Vasarakatu 9B / 2 krs
40320 Jyväskylä
Party Ballet
UMC:n oma balettikonsepti on rakennettu vanhaa lajia kunnioittaen sekä tanssikoulun arvoja noudattaen.
Visiona on, että kuka vain voi tanssia balettia ja jopa rakastua siihen. Tavoitteena on, että balettitunnille osallistuminen on kaikille mahdollista. Oppilaat voivat tulla tunnille juuri sellaisena kuin ovat ja juuri sellaisissa vaatteissa kuin haluavat, vaikka housut jalassa!
Rikotaan rohkeasti balettiin liittyviä ennakkokäsityksiä. Esimerkiksi soittamalla musiikkia monipuolisesti eri genreistä, annetaan tanssijalle mahdollisuus löytää balettiin uudella tavalla voimaa, aksenttia ja musikaalisuutta, akrobatiaa unohtamatta.
Baletin tärkeimmät osa-alueet ovat visusti mukana opetussuunnitelmassa. Baletti parantaa kokonaisvaltaista kehonhallintaa, kehittää liikkuvuutta ja tasapainoa, sekä auttaa parantamaan tanssijan liikelaajuuksia. Baletin tekniikan myötä haetaan työvälineitä tanssijan oman lajin tueksi. Virtaavat ja sulavat liikkeet auttavat tanssijaa löytämään liikkeisiin jatkuvuutta. Balettitunneilla tärkein tavoite on parantaa tanssijan teknisiä taitoja mihinkään muottiin tai asentoon pakottamatta.
Tuntirakenne noudattaa balettitunnin kaavaa edeten tankoharjoitteista keskilattian liikkuvampiin osioihin.
Contemporary Fusion
Contemporary fusion on nykytanssiin pohjautuva tunti, johon yhdistyy myös vaikutteita eri tanssilajeista. Tanssityyli on monivivahteista ja opettajansa näköistä, mutta pääpaino on nykytanssin tekniikassa. Tunnilla keskitytään nykytanssille ominaiseen maadoitukseen, ketteryyteen sekä painovoiman ja liikelaajuuksien käyttöön. Tunnilla työstetään myös loppusarja, joka kokoaa tunnin harjoitteet yhteen. Tanssisarjassa erityisesti lajeja yhdistävä liikekieli pääsee esille. Tunti on avoimen tason tunti, mukaan tarvitset vain lattialla pyörimiseen soveltuvat vaatteet ja juomapullon. Tervetuloa tanssimaan rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä!
Contemporary Jazz
Contemporary Jazz -tunnilla hyödynnetään monipuolisesti nyky- ja jazztanssin tekniikoita, joita ovat erilaiset kehoa ja tilaa hyödyntävät tekniikkaharjoitteet, improvisaatio ja oman luovuuden löytäminen, sekä liikkeen ilmaisu ja musiikin tulkitseminen.
Tanssitunti koostuu tekniikkaharjoitteita sisältävästä alkulämmittelystä, salin poikki liikkuvista sarjoista ja koreografiaosuudesta.
ShowJazz
ShowJazzissa yhdistyy eri tanssilajien tyylit ja tekniikat. Vaikutteita haetaan niin jazzista, nykytanssista, katutanssista kuin baletistakin. Showjazz kehittää monipuolisesti tanssijan kehollista osaamista. Show on nimensä mukaisesti esitettäväksi tarkoitettu tanssilaji, jossa pääpaino on tanssillisen ja teatraalisen ilmaisun kehittämisessä ja näyttävien liikkeiden, ja koreografioiden opettelussa.
ShowHeels
Show Heelsissä tanssitaan korkkareilla! Tunnilla harjoitellaan showtanssille tyypillisiä liikkeitä korkokengillä tanssien (mm piruetit, jalanheitot, poseeraukset, koreografia) Myös korkoilla oloa, kävelyä ja naisellista energiaa luvassa. Rohkeasti mukaan!
Parhaiten heels -tunneille soveltuvat korkokengät ovat tanssiin tarkoitetut lattarikengät, joissa on nilkan ojennusta mahdollistava päkiäosa ja silikoni pehmustettu korko. Myös muunlaisilla korkokengillä voi tanssia, kunhan ne on puhdistettu mahdollisista liasta ja hiekasta, sekä korot suojattu lattianaarmujen ehkäisemiseksi. Suosittelemme korkosuojia kapeakorkoisten kenkien kanssa. Kysy lisää, jos mietityttää 🙂
Choreo By
Choreo by -tunnit ovat opettajansa näköisiä tunteja. Tuntikoreografiat ja tanssityylit vaihtuvat tunneilla usein, ja niissä näkyy vahvasti opettajan oma tausta ja vahvuudet.
Tunnilla keskitytään pääosin koreografian harjoitteluun, ja siihen sisältyy alkulämmittely sekä tanssilajista riippuen lajinomaista tekniikkaharjoittelua.
Hip Hop Choreo
Hip Hop Choreo -tunnit koostuvat pääosin alkulämmittelystä ja koreografiaosuudesta. Opettajan oma tausta ja tyyli vaikuttavat koreografioihin, mutta niissä painotetaan Hip Hopille ominaista liikettä ja tekniikkaa. Tunneilla tärkeässä osassa on myös Hip Hop -musiikki, ja sitä kautta musikaalisuuden ja rytmiikan harjoittelu.
House
House on syntynyt 1980 -luvulla Chicagon warehouse -juhlissa ja kehittynyt ajan saatossa New Yorkin klubeilla nykyiseen muotoonsa. Lajissa yhdistellään eri tanssityylien askeleita, ottaen vaikutteita mm. afrosta, breakista, capoeirasta, stepistä, jazzista ja salsasta. Lajiin liittyy vahvasti nopea jalkatyöskentely ja jacking, eli kehon liike musiikin rytmissä.
House on sielussa asti sykkivä klubitanssi, joten musiikki päälle, volyymi kaakkoon ja LET’S DANCE! House tunnilla ennen kaikkea fiilistellään ja nautitaan, pyritään työstämään omaa tyyliä ja ilmaisua, mennään kasien ja laskujen rajojen yli, mutta työskennellään myös House foundationeiden ja musiikin kanssa. Tavoitteena on löytää jokaisen oman liikekielen ja grooven kautta yhteys Houselle ominaisiin steppeihin. Lisäksi paneudutaan klubi- ja underground kulttuurin merkitykseen ja vaikutukseen Housessa, ja pyritään tätä kautta löytämään tunnille oikeanlainen, vapautunut fiilis. ”Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Housea ei voi selittää, se pitää tuntea ja kokea!” – Eerika Ahonen
Commercial
Commercial tunneilla pääset suurten lavakeikkojen, musiikkivideoiden ja esiintymisen makuun ja maailmaan. Vaihtuvilla tuntisarjoilla harjoitellaan ilmaisua, esiintymistä ja musikaalisuutta.
Commercial tunti koostuu alkulämmittelystä, mahdollisista tekniikkaharjoituksista ja koreografiaosuudesta. Opettajan tausta ja tyyli vaikuttavat tunnin rakenteeseen, musiikkiin ja erityisesti koreografiaan.
Eerika Ahonen
Eerika ”Eki” Ahonen aloitti tanssin jo 2-vuotiaana, ja teini-iässä siitä tuli kiinteä osa hänen arkeaan. Vuodesta 2016 hän on toiminut tanssinopettajana. Vuonna 2019 Eki muutti Tukholmaan ja pääsi koe-esiintymisen kautta opiskelemaan Diambra Dance Education -koulutukseen, jossa hän syvensi osaamistaan vuosina 2019–2021. Opintojen jälkeen hän on työskennellyt kansainvälisten tanssijoiden ja koreografien kanssa, etsien samalla omaa ilmaisuaan ja vahvuuksiaan tanssijana.
Tanssikulttuurin ymmärtäminen on Ekin opetuksen kulmakivi. Hän korostaa foundationeiden, ilmaisun ja yksilöllisyyden merkitystä sekä tanssillisesti että kulttuurillisesti. Hip Hop ja House ovat hänelle rakkaimpia tyylejä, ja viime vuosina hän on matkustanut toistuvasti New Yorkiin syventyen paikalliseen underground-klubikulttuuriin. Tämän pohjalta hän on myös kirjoittanut kandidaatin tutkielmansa kulttuuri- ja sosiaaliantropologiassa.
Eki rakentaa opetuksensa monipuolisten tanssitekniikoiden ja vahvan läsnäolon varaan. Hänen tunneillaan tärkeintä ei ole täydellisyys, vaan se, että jokainen saa olla oma itsensä, tunteva ja elävä. Tanssi on hänelle ennen kaikkea liikettä, yhteyttä, energiaa ja iloa – ja niiden jakaminen on hänen suurin intohimonsa.
Saga Elgland
Saga Elgland on jyväskyläläinen tanssitaiteilija. Valmistuttuaan vuonna 2014 Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta hän palasi kotipaikkakunnalleen ja toimii Keski-Suomessa monipuolisesti esittävän taiteen kentällä tanssijana, koreografina sekä tanssinopettajana. Saga on opettanut vuodesta 2014 useissa eri tanssikouluissa ja toimii baletinopettajana myös joukkuevoimistelijoille. Toiminut tanssija-koreografina Tanssiteatteri Krampissa vuosina 2011-2016 sekä Company Uusi Maailmassa koreografina ja esiintyjänä vuodesta 2014, mm. kansainvälisesti kiertävässä nykysirkusteoksessa Globally Wanted. Vierailevana koreografina mm. Jyväskylän kaupunginteatterissa (2019-2020) ja Ryhmäteatterissa (2021). Sagan taiteellista työskentelyä ovat tukeneet vuodesta 2017 alkaen Suomen Kulttuurirahasto, Koneen Säätiö ja Taiteen edistämiskeskus myöntämillään apurahoilla.
Parhaillaan hän työskentelee yhdessä sirkustaiteilija Visa Niemelän kanssa vuonna 2018 perustetun Saga Elgland Companyn tuotantojen parissa; SEC toteuttaa tanssia ja akrobatiaa yhdistäviä näyttämöteoksia sekä kiertue-esityksiä eri-ikäisille katsojille. Viimeisimpiä tuotantoja mm. RAIVO -näyttämöteos Jyväskylän Kesä-festivaalilla (2019) sekä laaja päiväkotikiertue tanssiteatteriteoksella Balleriina ja Akrobaatti. Omassa työskentelyssään hän pyrkii ennakkoluulottomaan ja rajat ylittävään taiteenalojen väliseen vuorovaikutteiseen yhteistyöhön.
Opettajana Saga on innostava ja tarkka. Hän painottaa tanssin kokonaisvaltaisuutta kehon ja mielen yhteistyönä, fyysisenä itseilmaisun muotona. Puhtaan tanssitekniikan lisäksi hänelle tärkeää on rohkaista myös persoonallisen liikekielen kehittämiseen. Saga haluaa mahdollistaa jokaisen yksilöllisen oppimisprosessin. Tunneilla korostuu aktiivinen vuorovaikutus oppilaan ja opettajan välillä – mielekkään oppimisympäristön perustana on rento ja kannustava ilmapiiri!
Heta Herva
Hetalla on monipuolinen tausta tanssin parissa ja hänen sydämensä kuuluukin puoliksi katulajeille ja puoliksi Performing Arts -puolelle. Kisa- sekä esiintymiskokemusta on kertynyt useista eri kokoonpanoista ja lukuisilta lavoilta SM- kisoista taidekatselmuksien kautta TV esiintymisiin. Heta on opettanut tanssia päätoimisesti pari vuotta ja opiskellut viimeisen vuoden ajan Tanssipedagogiikan perusteita. Yksilöllisyyden arvostaminen, sekä turvallinen ja rento ilmapiiri ovat Hetan opetuksen kulmakiviä.
Leevi Leskisenoja
Leevi on astunut ensimmäiselle tanssitunnilleen 8-vuotiaana, tanssiminen alkoi latinalais- ja vakiotansseilla, joista löytyy kokemusta lähes 10 vuoden edestä. Viime vuosina Leevi on panostanut lähinnä eri katulajeihin, sekä erityisesti hänen ehdottomiin lemppareihinsa Commercialiin ja Heelsiin.
Esiintymiskokemusta Leeviltä löytyy lukuisista kilpatanssi kisoista ihan UMK-lavalle saakka, jolloin hän oli osana Ylen Moves Like Summeri ohjelmaa. Esiintyminen, varsinkin isoille yleisöille onkin Leevin suosikki juttuja.
Leeville tanssitunneilla on tärkeää jokaisen yksilöllinen ilmaisu, turvallinen ympäristö, sekä heittäytyminen.
Jonna Malinen
Jonna on harrastanut tanssia vuodesta 2016 lähtien. Joukkuevoimistelu-uran jälkeen Jonna rakastui oitis tanssiin, jossa yhdistyy taiteellisuus, urheilu ja musiikki.
Jonna on treenannut monipuolisesti katutanssia, jazzia ja showta. Hän on ollut aktiivinen harrastaja myös tavoitteellisemmissa pojekteissa, kuten SM-kisaryhmissä ja koulutusryhmissä. Intohimo itsensä kehittämiseen niin tanssijana, kuin tanssinopettajana on vahvasti läsnä koko ajan.
Jonnan tunneilla pääsee tanssimaan yhdessä muiden kanssa energisessä ja kannustavassa ilmapiirissä.
Rita Miettinen
Rita on suomalainen tanssija ja esiintyjä, joka on asunut Ranskassa vuodesta 2016. Alun perin hip hop – tansseihin kouluttautunut (kansainväliset workshopit Euroopassa, Juste Debout – tanssikoulun avoimet koulutukset Pariisissa, Suomessa rakennettu perusta hip hop tanssijana mm. Jyväskylän Tanssiopistolla..) Rita on sittemmin avautunut myös muille tanssityyleille, erityisesti kehon ilmaisun parissa työskentelylle.
Taiteilijana hän rakastaa tutkia ja analysoida liikettä ja inspiroituu erilaisista musiikkityyleistä. Improvisaatio, tanssiteokset ja taiteellinen yhteistyö, erityisesti muusikoiden, valokuvaajien ja videon tekijöiden kanssa, muodostavat suuren osan hänen työstään. Aitous, herkkyys ja jakaminen ovat hänelle tärkeitä arvoja.
Rita haluaa tuoda yhteen ihmisiä, joilla on erilaiset taustat ja osaaminen, luomaan projekteja ja teoksia, jotka kehittävät ja tukevat hyvinvointia eri taidemuotojen avulla. Hän suhtautuu intohimoisesti esittävään taiteeseen syvällä herkkyydellä ja ilmaisulla ja haluaa antaa mahdollisuuden tutustua taiteeseen ja sen hyötyihin myös niille, joilla ei ole helppoa pääsyä taiteen pariin.
Hän on luonut ”Dancer in me” – metodin, joka kehittää kehotietoutta ja liikkeen syvempää ymmärrystä sekä tanssitekniikan integroimista omaan uniikkiin ilmaisuun. Ohjaajana Rita on empaattinen, observoiva ja tasapuolisesti jokaisen huomioonottava. Rita haluaa tuoda esiin ja rohkaista jokaisen ainutlaatuisuutta niin ihmisenä kuin tanssijana
Mira Saarinen
Mira on laajasti liikunta-alalla kouluttautunut tanssinopettaja, koreografi ja valmentaja. Hän on yksi UMC – Dance Studiosin perustajista. Mira on suorittanut liikuntaneuvojan sekä fysioterapeutin tutkinnot ja omaa työkokemusta molemmilta aloilta. Lisäksi hän on kouluttautunut ja työskennellyt myös hyvinvointialalla. Tanssiopettajana ja valmentajana Mira on toiminut useissa eri tanssikouluissa Suomessa ja sinä aikana kokemusta on kertynyt laajasti eri-ikäisten opetuksesta ja kisavalmennuksesta aina lapsista aikuisiin asti.
Miralla on tanssijana vankka kokemus kisalavoilta vuodesta 2004 lähtien. Lisäksi hän on toiminut tanssijana vuosien varrella useissa eri esityksissä ja katselmuksissa. Monipuolisen koulutuksen sekä oman tanssi- ja kisakokemuksen myötä Miran ymmärrys erilaisten liikkujien sekä tanssijoiden treenaamisesta on kehittynyt kattavaksi. Etenkin kokemus eri ikäluokkien opetuksesta on hionut entisestään Miran luontaista ihmistuntemusta, jonka kautta yksilöiden tarpeet voidaan tunnistaa.
Miralle opettajana on tärkeintä, että tunneille tulijat löytävät tanssitunnista itselleen tärkeitä asioita. Liittyivätpä ne liikuntaan, mielen nollaamiseen tai sosiaalisiin asioihin, jokainen syy tulla tanssitunnille on Miralle aina yhtä arvokas. Mira on opettajana innostava ja energinen, ja hänen tunneillaan vallitsee rento, avoin meininki. Valmentajana hän haluaa kannustavalla otteella haastaa tanssijoita kehittymään omien tavoitteidensa mukaisesti.
Inka Savolainen
Inka Savolainen on Kuopiosta kotoisin oleva monipuolinen tanssija ja keväällä 2025 Savonialta valmistuva tanssinopettaja. Tanssi on Inkalle intohimo ja elämäntapa, ja tanssinut hän on koko elämänsä. Tavoitteellisesta harrastuksesta muuttui ammatti, kun hän päätti taidelukio Lumitin tanssilinjan käytyään hakea tanssinopettaja opintoihin, ja tehdä intohimostaan ammatin. Tanssissa on Inkan mielestä niin paljon mahdollisuuksia, että hän haluaa myös itse olla jakamassa niitä eteenpäin niin tanssinopettajana, kuin myös muutoin tanssinalalla. Tällä hetkellä häntä tanssissa eniten inspiroi itsensä ilmaiseminen erityisesti improvisaation keinoin, koreografioiden luominen sekä musikaalisuus ja taitojen teknillinen haastaminen.
Inkan päälajit ovat nyky- ja jazztanssi, mutta lisäksi lähellä hänen sydäntään ovat myös mm. commercial, heels, baletti, ja erilaiset katutanssilajit kuten house ja vogue. Myös opetuksissaan Inka tykkää yhdistellä eri tanssilajien ominaisuuksia ja hänen monipuolinen lajitaustansa näkyykin hänen liikekielessään. Opettajana Inka on kannustava ja heittäytyväinen, joka pitää huolta siitä, että hänen tunneillaan on turvallista ja hyvä olla. Hänen tunneilleen saa tulla juuri sellaisena kuin on, ja kehittyä innostavassa ympäristössä.
Veera Venho
Veera on tanssija ja tanssinopettaja Jyväskylästä, joka jo 4-vuotiaana päätyi harrastuksen pariin Tanssikoulu Sarassa. Keväällä 2024 hän valmistui tanssinopettajaksi (AMK), pääaineenaan jazztanssi. Veeralla on monipuolinen tanssitausta, joka näkyy hänen tyylissään tanssia ja opettaa. Tanssijana Veera on nähty monenlaisissa erilaisissa produktioissa mm. TV-formaatti Masked Singerissä, UMC – Dance Companyn teoksessa Movements – Motions – Mindsets sijaistanssijana, sekä viimeisimpänä Kuopion Kaupunginteatterin suurmusikaalissa.
Veeralle opettamisessa on tärkeintä avoimen ja lämpimän ilmapiirin luominen, sekä se, että jokaisella on turvallinen ja inspiroiva olo kokeilla ja oppia omista lähtökohdista käsin. Huumori ja rennolla otteella tanssiminen kuuluvat Veeran tunteihin.
Kertamaksu | 18 € |
1 setti (1 viikkotunti 9 viikkoa) | 145 € |
2 settiä (2 viikkotuntia 9 viikkoa) | 220 € |
All Access ** | 310 € |
UMC Goes Summerille ilmoittaudutaan Eepoksen kautta. Ilmoittautumaan pääset osoitteessa umc.eepos.fi
Laskutus
Goes Summer laskutus tapahtuu kesäkuun aikana. Laskut lähetetään sähköpostitse Eepoksen kautta tehtyjen ilmoittautumisien mukaan. Laskun voi halutessaan jakaa eriin (2-3 erää). Haluttu erien määrä tulee merkitä ilmoittautumisen yhteydessä lomakkeeseen. Erät lähetetään kuukauden välein. Eriin jakaminen maksaa 1€ / jaettu erä.
Kertamaksut
Tunneille voi tulla myös kertamaksulla, silloin erillistä ilmoittautumista ei tarvitse tehdä. Maksuvälineenä käy yleisimmät maksukortit, mobilepay ja käteinen (mielellään tasaraha). Ajantasaiset tunteihin koskevat muutokset ilmoitetaan nettisivuilla ajankohtaista-palstalla ja IG:n stooreissa. Kertakävijöiden kannattaa seurata viestintää mahdollisten muutosten vuoksi.
Kevään poissaolojen korvaaminen
Kevään poissaoloja voi korvata myös kesälukukaudella, mikäli oppilas osallistuu Goes Summeriin yhden setin maksulla. Maksamalla pienimmän kurssimaksun (145€) voi kesän aikana korvata rajattoman määrän poissaoloja joita on kertynyt kevätkaudella 2025.
Mikäli oppilas aikoo korvata kesällä yksittäisillä tunneilla, erillistä ilmoittautumista Eepoksen kautta ei tarvitse tehdä. Kannattaa seurata viestintää mahdollisten tuntimuutosten vuoksi.
Tunteja voi korvata vain UMC – Goes Summer tunneilla. Summer Weekendillä ei voi korvata poissaoloja.
Alennukset / etusetelit
Kesäkaudella perhe- tai opiskelija-alennukset eivät ole voimassa.
Etusetelit, Epassi, Smartum ja Edenred käyvät maksuvälineinä. Käytettäessä maksuseteleitä, ole yhteydessä meihin sähköpostitse info@umc.fi, laskut lähetetään normaalisti kokohintaisena, jonka jälkeen etusetelit voidaan kohdistaa laskuun.
10 x kortti
Goes Summer tunneille voi osallistua 10 x kortilla mikäli oppilaalla on sellainen jo olemassa ja siihen on jäänyt kevätkaudella jäljelle käymättömiä kertoja. Uusia 10 x kortteja ei voi lunastaa kesäkaudella. 10 x korttilaisten ei tarvitse erikseen ilmoittautua tunneille.
Ilmainen Kokeilukerta
Kesäkaudella ilmainen kokeilukerta ei ole voimassa. Yksittäisille tunneille voi osallistua kertamaksulla.
Peruutusehdot
Goes Summer laskut lähetetään sähköpostitse kesäkuun aikana siihen sähköpostiin, joka ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettu Eepoksessa. Laskut tulee maksaa eräpäivään mennessä. Maksumuistutuksista peritään 5€ / muistutus.
Laskujen lähettämisen jälkeen tehdyissä peruutuksissa tulee olla yhteydessä sähköpostitse info@umc.fi. Eräpäivän jälkeen tehdyissä peruutuksissa lasku tulee maksaa kokonaisuudessaan.