Mira Saarinen

Mira Saarinen

Mira on laajasti liikunta-alalla kouluttautunut tanssinopettaja, koreografi ja valmentaja. Hän on yksi UMC – Dance Studiosin perustajista. Mira on suorittanut liikuntaneuvojan sekä fysioterapeutin tutkinnot ja omaa työkokemusta molemmilta aloilta. Lisäksi hän on kouluttautunut ja työskennellyt myös hyvinvointialalla. Tanssiopettajana ja valmentajana Mira on toiminut useissa eri tanssikouluissa Suomessa ja sinä aikana kokemusta on kertynyt laajasti eri-ikäisten opetuksesta ja kisavalmennuksesta aina lapsista aikuisiin asti.

Miralla on tanssijana vankka kokemus kisalavoilta vuodesta 2004 lähtien. Lisäksi hän on toiminut tanssijana vuosien varrella useissa eri esityksissä ja katselmuksissa. Monipuolisen koulutuksen sekä oman tanssi- ja kisakokemuksen myötä Miran ymmärrys erilaisten liikkujien sekä tanssijoiden treenaamisesta on kehittynyt kattavaksi. Etenkin kokemus eri ikäluokkien opetuksesta on hionut entisestään Miran luontaista ihmistuntemusta, jonka kautta yksilöiden tarpeet voidaan tunnistaa.

Miralle opettajana on tärkeintä, että tunneille tulijat löytävät tanssitunnista itselleen tärkeitä asioita. Liittyivätpä ne liikuntaan, mielen nollaamiseen tai sosiaalisiin asioihin, jokainen syy tulla tanssitunnille on Miralle aina yhtä arvokas. Mira on opettajana innostava ja energinen, ja hänen tunneillaan vallitsee rento, avoin meininki. Valmentajana hän haluaa kannustavalla otteella haastaa tanssijoita kehittymään omien tavoitteidensa mukaisesti.

Kuva Eija Liukkonen