Nina Elonsuo

Nina Elonsuo

Nina on saanut tanssillisen peruskoulutuksensa klassisen baletin parissa Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksessa, mutta syventänyt osaamistaan myös muihin esittävän taiteen alalajeihin mm. Yhdysvalloissa Indianassa vaihtovuotenaan. Indianassa Nina pääsi musiikkiteatterin kautta löytämään uusia mukaansatempaavia tuulahduksia tanssillisesti, mutta inspiroitui siellä vahvasti myös pedagogisesta toiminnasta, jonka siivittämänä aloittikin ensimmäiset tanssinopetustyöt Suomeen palattuaan opiskelujen ohessa jo v.2007. 

Vuosien saatossa Nina on toiminut monipuolisesti tanssin ja esittävän taiteen kentällä, niin opetus- ja koreografin tehtävissä, tanssikouluyrittäjänä kuin tanssitapahtumatuottajanakin pk-seudulla. Tämän lisäksi Nina on kouluttautunut myös luokanopettajaksi ja opoksi Turun ja Jyväskylän Yliopistoissa. Keski-Suomeen muuton ja perheen perustamisen myötä Nina palailee nyt innoissaan tanssipedagogiikan pariin aivan tanssipolun ensimetrejä ottavien pienten lasten ryhmien opettajaksi.

Nina on aiemmin opettanut hyvin eri-ikäisiä oppilaita, joista viimeisimmät opetusvuodet keskittynyt paljon kilpalavoille tähtääviin tavoitteellisiin nuoriin tanssijoihin. Näistä vuosista fokus siirtyykin nyt niihin kaikista nuorimpiin pikkulasten ryhmiin, ja toiveissa on lähteä sytyttämään tanssiniloa ja luomaan erinomaisia valmiuksia pienille tanssijoille pitäen keskiössä lapsuuden taianomaisuutta ja sen erityistä merkityksellisyyttä myös tulevaisuuden askelissa. 

”Tanssinopettajana minua motivoi ne hetket, kun huomaan oppilaiden oivaltavan, vapautuvan sekä oppivan uutta niin itsestään, muista kuin tanssistakin. Tanssi on taikaa ja se on tarkoitettu jaettavaksi! Opettajana toimiminen on etuoikeus ja aitiopaikka päästä seuraamaan kasvua ja kehitystä sekä luomaan myös puitteita hyvälle oppimisilmapiirille, ryhmähengelle ja ystävyydelle.”

.